Arkisto marraskuu 8., 2009:lle

Yran jalostustarkastus

Yra kävi tänään näyttäytymässä ensimmäisessä westiekerhon järjestämässä jalostustarkastuksessa.

Kaksi henkilöä tutki koiran mahdollisimman tarkasti. Yra mitattiin – 26,5cm oli korkeus, 37cm(?) pituus, 42cm rinnanympärys. Hampaat laskettiin – 4 välihammasta puuttuu alaleuasta. Oma arvioni että Yra on 26cm ei siis heittänyt kauas, ja hampaat olin laskenut. Rakenne Yralla on ihan jees; westieksi niukat (tasapainoiset) kulmaukset, rungon mittasuhteet ok, lyhyt kaula, lyhyt rintakehä (?), kokoonsa nähden hyvä luusto, kuono-osa kokoon nähden ok, pää hieman kapea, korvat ok, häntä hieman alas kiinnittynyt. Ylälinja oli hyvä, purenta ja hampaat samoin (ts. isokokoiset hampaat – pienestä hammaskivesta tuli kyllä noottia…) ja liikkeet oli kaikin puolin tyypilliset. Plussaa erityisesti terhakkaasta luonteesta, selvästä sukupuolileimasta, hyvästä karvapeitteestä, nätistä hännästä sekä aivan suorista eturaajoista. Oikein tyypillinen terrieri. Yran pieni koko ei kuulemma haittaa – heitto on kuitenkin vain 1,5cm rotumääritelmän ihannekorkeudesta, ja vaikka Yra onkin pieni ei siinä ole mitään kääpiökoiramaisia piirteitä. Suurinpiirtein sellaisen arvostelun sai siis meidän pygmimme.

Mikäli terveystarkastukset näyttäisivät vihreää valoa, voisi Yraa vielä hyväkuntoisena koirana käyttää jalostukseen neljän vuoden iästään huolimatta. No, nythän ollaankin menossa silmätarkastuksiin, saamaan toivottavasti sen lopullisen “tuomion”.

Toivottavasti arvostelu meni joksenkin oikein ulkomuistista, arvostelulomake kun tulee vasta postissa piakkoin.