Yra kävi tänään näyttäytymässä ensimmäisessä westiekerhon järjestämässä jalostustarkastuksessa.

Kaksi henkilöä tutki koiran mahdollisimman tarkasti. Yra mitattiin – 26,5cm oli korkeus, 37cm(?) pituus, 42cm rinnanympärys. Hampaat laskettiin – 4 välihammasta puuttuu alaleuasta. Oma arvioni että Yra on 26cm ei siis heittänyt kauas, ja hampaat olin laskenut. Rakenne Yralla on ihan jees; westieksi niukat (tasapainoiset) kulmaukset, rungon mittasuhteet ok, lyhyt kaula, lyhyt rintakehä (?), kokoonsa nähden hyvä luusto, kuono-osa kokoon nähden ok, pää hieman kapea, korvat ok, häntä hieman alas kiinnittynyt. Ylälinja oli hyvä, purenta ja hampaat samoin (ts. isokokoiset hampaat – pienestä hammaskivesta tuli kyllä noottia…) ja liikkeet oli kaikin puolin tyypilliset. Plussaa erityisesti terhakkaasta luonteesta, selvästä sukupuolileimasta, hyvästä karvapeitteestä, nätistä hännästä sekä aivan suorista eturaajoista. Oikein tyypillinen terrieri. Yran pieni koko ei kuulemma haittaa – heitto on kuitenkin vain 1,5cm rotumääritelmän ihannekorkeudesta, ja vaikka Yra onkin pieni ei siinä ole mitään kääpiökoiramaisia piirteitä. Suurinpiirtein sellaisen arvostelun sai siis meidän pygmimme.

Mikäli terveystarkastukset näyttäisivät vihreää valoa, voisi Yraa vielä hyväkuntoisena koirana käyttää jalostukseen neljän vuoden iästään huolimatta. No, nythän ollaankin menossa silmätarkastuksiin, saamaan toivottavasti sen lopullisen “tuomion”.

Toivottavasti arvostelu meni joksenkin oikein ulkomuistista, arvostelulomake kun tulee vasta postissa piakkoin.

Sivut ovat olleet päivittämättä pitkään… Paljon muuta ei ole tapahtunut, mutta Alli on muuttanut uuteen kotiin. Allin ja Miksun tappeluiden takia tämä oli lopulta ainoa mahdollinen ratkaisu. Kesän alussa Alli muutti uusille omistajilleen Porin lähistölle, ja pikku auspai on tainnut viihtyä todella hyvin Kiitos Allin uusille omistajille että tarjositte Allille niin hyvän kodin!

Ikävä on kuitenkin edelleen ajoittain ihan sanoinkuvaamaton. Hyvästi siis Alli-pieni, elä hyvä elämä vaikka en ole sitä kanssasi jakamassa. Olet ikuisesti rakas <3

Ja taas synttäreitä Tällä kertaa meidän aussiepentu täyttää jo neljä. Kylläpä se aika rientä… Ja tänäänhän on Auroran päivä, eli Allin nimpparitkin

Mun kaikkein rakkain <3 pikku-Miksuni on jo 7-vuotias!

Miksu on viettänyt synttäreitä keskellä aivan tavallista koiran arkea, mutta herkkuja on tarjottu tavallista enemmän. Mummoikää lähestyvä pikkuiseni yrittää kyllä kertoa ettei ole ollenkaan vanha vielä, ja on sekä viime yönä kun valvoin että tänään aamulla jatkuvasti töninyt leluja mun syliin ja riehunut lelujaan tapporavistaen ympärilläni. Miksu on elämänsä kunnossa oleva seitsenvuotias terrieri!

Kaksi agilityrataa ykkös- ja kakkosluokille oli päivän ohjelmassa. Itse kisasin Allin kanssa, Fanny kisasi Yran kanssa.

Fanny ja Yra aloitti tekemällä hieman takeltelevan radan, mutta pääsivät maaliin vain yhdellä vitosella ja kuuden sekunnin ihanneajan alituksella. Tällä tuloksella pääsivät kolmannelle sijalle!

Seuraavaksi oli minun ja Allin vuoro. Alku ei ollut kaunein mahdollinen, vein huonosti kepeille ja sieltä tuli kielto. Sitten Alli ei olisi malttanut pujotella loppuun, ja otettiin kepit vielä kerran alusta. Keppien korjaamiseen meni melkein 20 sekuntia… Loppurata meni ihan kivasti. Tulos oli 25 virhepistettä – ja aika riitti kaikesta huolimatta! Eli Alli ei ole vieläkään koskaan onnistunut saamaan yliaikaa…

Sitten Fannyn ja Yran toinen rata. Meno oli paljon varmempaa kuin ensimmäisellä, mutta Yra päätyi yhdessä kohtaa menemään putken väärään suuntaan, siksi tuloksena hylky.

Allikin hyllytti saman radan, sinkoamalla samaan putkeen josta Yran hylky tuli, mutta se sinkosi sinne kepeiltä. Alkurata oli kuitenkin oikein nätin näköistä menoa, itseä jäi vähän harmittamaan oma typeryys, kun en sitten ohjannut rataa kunnolla loppuun.

Kisoissa starttasi monta muutakin westietä ja aussieta tänään, ja kaikkien näiden rotujen edustajien meno näytti vauhdikkaalta. Hyvä niin, vaikkei nollia tullutkaan.

Allin ja Yran radat saatiin tällä kertaa videollekin:

• Allin radat
• Yran radat

Nimittäin Yra. Kisasin sen kanssa tänään kaksi rataa, ja ensimmäisellä se meni ja voitti! Kilpailijoita luokassa oli 26. Se on kyllä niin hauska tyyppi, loistavasti kuulolla kaikesta innosta huolimatta. Toisella radalla tein itse pari mokaa, tuloksena 10 virhepistettä. Yra 6kg voitti itselleen (ja ehkä vähän muillekin jaettavaksi…) koiranruokaa ja koirannameja yli 18 kilon edestä. Lisäksi vielä ihmisille melkein 2 kiloa karkkia + otsalampun + lahjakortin seuraaviin kisoihin. Ja tietty hienon mitalin. Eli palkintoja tuli aika monta kertaa Yran painon verran

Alli sen sijaan oli ihan turha honkkeli-karvakasa. Tai oikeastaan Allin mielestä taisin olla ihan turha ohjaaja. No ei täysin, ekalla radalla se teki 6 vikaa estettä hienosti; hieno kontakti A:lla, hienosti onnistunut flippi kepeille ja siksakki maaliin hienosti. Mutta se olikin sen jälkeen kun Alli sai pienen täräyksen tehtyään lentokeinun, täräys vissiin laittoi Allin korvat jälleen on-asentoon. Allin päivän saalis oli siis 2 x HYL.

Miksu pääsi eilen mielenvirkistykseksi kisaamaan yhden radan. Ja sitäpaitsi mulle on niin ihanaa välillä päästä tuon kanssa kisaamaan, ihan hermot lepää. Miksu tekikin aivan loistavan yliaikanollan, eli puhtaan radan ajanylityksellä, ja oli muutenkin aivan ihanaa kisaseuraa. Se oli niin onnellinen päästessään pitkästä aikaa hommiin ja reissuun ilman Allia ja Yraa 

Alli vietiin tänään aamukymmeneltä lääkärille, ja odotin siellä kunnes aussieneiti nukahti. Sitten pikku-aussie vietti siellä 3,5 tuntia, ennenkuin minulle soitettiin että koira alkaa heräillä ja sen voi hakea kotiin. Ja hain kotiin hyvin pöpperöisen Allin. Juuri ja juuri neiti jaksoi selkä köyryssä kävellä omin jaloin autolle, ja autosta Allille valmiiksi laitettuun “toipilassänkyyn”.

Siitä lähtien Alli on vain nukkunut. Yhden kerran se vaihtaessaan asentoa meinasi hätääntyä. Taisi sattua, ja kauluri vielä pelästytti Muuten on ollut lähinnä ilman kauluria, koska olen istunut vierellä valvomassa unta, lukien kirjaa tai selaten läppärillä nettiä. Saa nähdä kauanko kestää ennekuin tuo alkaa olemaan vähän virkeämpi… Toivottavasti pian, surkeaa nähdä Alli tuollaisena. Tikkien poisto on sitten joulun jälkeen, ja siitä eteenpäin voi alkaa liikuttaa taas normaalisti.

Miksu ja Yra kävivät katsomassa kaveriaan. Molempia kiinnosti hirveästi mitä Allille oli tapahtunut, haistelivat alkuun “Allin huoneen” oven ulkopuolella outoja hajuja jotka Alli oli tuonut mukanaan. Miksu kävi huoneessa, pysyi käskystä etäällä ja kävi lähettyville nukkumaan. Kun Alli varovaisesti vaihtoi asentoa, Miksu laittoi korvat taakse ja heilutti ystävällisesti häntäänsä sieltä vähän matkan päästä Yra ei päässyt ovea pidemmälle, koska meinasi käydä Allin kimppuun!? En sitten tiedä eikö kaikkien outojen hajujen takia tunnistanut Allia? Myöhemmin haisteli minun vaatteeni tosi tarkkaan, ja nyt kun pääsi uudestaan kurkistamaan, nenä vaan kävi vimmatusti ja suhtautuminen oli taas ystävällistä. Vähän aikaa katseltuaan ja haisteltuaan Yra alkoi kuitenkin täristä pelosta? Ihme koira kyllä, tuo Yra.

Niin, ja Allin selkä kuvattiin samaan syssyyn, eikä siinä näkynyt mitään huomautettavaa Joten tuo alkusyksyn selkäkipu oli varmaan vaan joku lihasjumi.

Tänään Alli-maalaiskoira pääsi pitkästä aikaa tutustumaan suureen maailmaan. Ensin bussilla, sitten jatkettiin metrolla keskustaan. Kyllä tuo koira taas osoitti miten reipas ja hyväpäinen se osaa olla uusissa, oudoissa tilanteissa

Bussi nyt on Allille tuttu paikka, mutta metrossa se matkusti ensimmäistä kertaa elämässään. Rauhoittui hienosti, makoili lattialla vaikka kuuntelikin ihmeellisiä ääniä pää kallellaan. Meidän vaunuun sattui sitten koululaisryhmä. Ensin kaksi tyttöä istuutui meidän viereen, kysyivät kiltisti saako koiraa silittää, ja tietysti Allia saa. Alli oli aivan innoissaan, Allihan rakastaa pieniä ihmisiä. Lopulta Allin ympärillä tungeksi varmaan kymmenen lasta. Pirun hyvin kasvatettuja lapsia, kun jokainen vuorollaan kysyi sen “saako koiraa silittää?” Lopulta minun ei enää tarvinnut vastata kysymyksiin kuten “mikä sen nimi on?” ja “minkä ikäinen se on?” kun lapset ystävällisesti valistivat toinen toisiaan. Ja vaikka Alli oli piiritetty niin että se hädin tuskin pääsi liikkumaan, oli se siinä keskellä lapsilaumaa onnellisena häntä vispaten ja jokaista vuorollaan tervehtien.

Lapset poistuivat, ja Alli rauhoittui taas metron lattialle makaamaan. Sitten vaunuun tuli vielä kolme vierasta koiraa. Vaikka Allista näki ettei se ollenkaan tykännyt olla pienessä ahtaassa tilassa vieraat koirat lähellään, rauhoittui se oikein hienosti. Eikä vastannut toisen koiran rähinään. Perillä en jaksanut etsiä hissiä, vaan otin tuon parikymmentä kiloa painavan koiran syliin ja mentiin ihan rullaportaita. Aussieneiti oli sylissäkin kiltisti, vaikka Kampin pitkät rullaportaat olisivat voineet toista enemmänkin jänskättää.

Reissun syy oli käydä serkkuni luona nyppimässä heidän koira – mäykky, että voikin olla ihanan helppo nypittävä tuollainen mäykky, kun on westeihin tottunut . Alli jäi sinne vielä pariksi tunniksi “hoitoon” kun minulla oli omia menoja.

Matkalla takaisin käytiin vielä lyhyesti shoppailemassa. Allin kanssa on nykyisin niin helppo liikkua myös ihmisvilinässä. Nuorenahan se olisi halunnut tervehtiä jokaista vastaantulijaa, nykyisin kaikki muut saavat olla rauhassa, paitsi ne jotka vartavasten tulevat tervehtimään. Niille Alli näyttää kuinka hienosti osaa luikerrella, häntä ja koko koira heiluu, ehkä näyttää pari kenguruloikkaakin ja sitten pitäisi päästä pusuttelemaan. Sitä tapaa en ole osannut opettaa pois, mutta nyt se ei enää niin haittaa koska tuo ei yleensä mene vieraiden ihmisten luo elleivät ne osoita että haluavat tervehtiä Allia. Poikkeuksena jotkin lapset ja nuoret ovat Allin mielestä aivan vastustamattoman ihania ihmisiä.

Täpötäydessä bussissa matkalla kotiin jouduttiin takapenkille keskelle kännistä nuorisolaumaa, mutta Alli katseli heitä kaikkia ystävällisen uteliaana maaten penkin alla – ainoa paikka jossa “pienelle” koiralle oli tilaa.

Mikä sitten oli tämän kirjoituksen idea? Yksinkertaisesti tulin niin hyvälle tuulelle, kun näin miten hienosti meidän ylienerginen Hullu-Alli osaa tarvittaessa käyttäytyä. Huomata, että koira, jonka tapakasvatus on välillä tuntunut täysin toivottomalta, on sittenkin oppinut jotain käytöstapoja

Kauanhan tuota on jo mietitty, ja nyt tuntuu että vihdoin olisi sellainen väli missä Allin voisi steriloida, osuu loma, Allin juoksut ja kisatauko – kaikki kohdalleen. Lyhyt juoksuväli ja varsinkin juoksujen aikaan entisestään kiristyneet välit Miksun ja Allin välillä sai päätymään tähän. Ja kun ei pentujakaan ole tarkoitus teettää – Allin molemmilla vanhemmillahan on diagnosoitu jonkin sortin kaihi, joten vaikka Alli itse on DNA-testattu terveeksi HSF4-mutaatiosta, on riski mielestäni liian suuri – päädyttiin siihen että tämä on paras ratkaisu kaikille.

Jännittä kyllä, tämä on isoin leikkaus mihin mikään koiristani on koskaan joutunut… Eli 17.12 Allilta poistetaan kohtu. Mistä tulikin mieleen että pitää vielä soittaa ja kysyä saako saman nukutuksen yhteydessä kuvattua Allin selän. Varmuuden vuoksi, kun se noin kuukausi sitten oireili selkäänsä, luultavasti ihan lihasjumi mutta olisipahan sitten tarkistettu.

Kai se sitten on uskottava, ettei meille ole pentuja tulossa.

Eli ultrassa ei näkynyt mitään. Eläinlääkärikin sanoi, että päällepäin todellakin näyttäisi olevan tiineenä, mutta ei siellä masussa mitään näkynyt Kyllä harmittaa, olisi ollut kovin kovin odotettu ja pitkään suunniteltu pentue, mutta näin siis tällä kertaa.