Kennelnimen takaa löytyy parikymppinen koiraharrastaja. Koirat ovat kuuluneet elämääni aina. Olin parivuotias kun taloon tuli nyt jo edesmennyt papillon Muru. Osittain Murun myötä innostuin myöhemmin koiraharrastuksista, mutta agilityä, lajia joka minua eniten kiinnosti, en enää vanhan koiran kanssa aloittanut. Muutenkin varttuessani Murun hoito siirtyi pikkuhiljaa minulle, vaikka kaikesta tästä huolimatta Muru oli loppuun asti omasta mielestään “äidin koira”. Vuonna 2001 sain toteutettua pitkäaikaisen haaveen, aloitin agilityn “lainakoiran” kanssa. Kunnes keväällä 2002 sain sen odotetun ensimmäisen ikioman koiran, Micien. Sen jälkeen keskityin oman koiran koulutukseen. Pentukoulusta päästiin agilityyn, ja pikkuhiljaa innostuttiin yhdessä Miksun kanssa kokeilemaan vaikka mitä muitakin lajeja… Siitä lähtien koiratouhut ovatkin vieneet suurimman osan vapaa-ajastani. Koirien lisäksi ainoa muu harrastus jolle on jäänyt aikaa on hevosharrastus, mikä ei tietenkään sulje pois koiria millään tavalla. Westiethän ovat vallan mainioita tallikoiria! Inkoon lähellä Stenlidin hevostilalla majailevat hevosemme Pajsku ja Slydda. Lv-tamma Pajsku on ollut meillä vuodesta -02, Slydda-issikka puolestaan on uudempi tulokas, muuttanut meille kesäkuussa -08. Näiden lisäksi eläinlaumaamme kuului neljän vuoden ajan australianpaimenkoira No Field’s Aurora eli Alli. Allilta opin huimasti koiran koulutuksesta. Rallimalli-Allin kanssa koettiin vaikka mitä niin elämässä muuten kuin koiraharrastusten puolella, mutta ikävä kyllä Alli ei sopeutunut elämään yhdessä Miksun kanssa eikä lopulta muita vaihtoehtoja ollut kuin etsiä Allille uusi koti. Allia on kiittäminen myös siitä että olen vuosia seurannut aussiekasvattajien tekemää jalostustyötä ja tämä on vaikuttanut hyvin paljon näkemykseeni siitä mihin koirankasvatuksessa tulisi pyrkiä.
(kuvassa minä ja Micie)
Tällä hetkellä minulla on kaksi koiraa, Miksu ja tämän tytär Yra, joista siis jälkimmäinen jäi kotiin oikeastaan pikkusiskolleni ensimmäisestä kasvattamastani pentueesta. Surukseni kotonani ei kuitenkaan vakituisesti asu yksikään koira. Koirilla on paremmat oltavat vanhempieni ja siskoni kanssa Inkoossa, kuin kerrostaloyksiössäni Helsingissä. Sitä päivää odotellessa, kun elämäntilanne sallii erilaisen asumismuodon ja vapaa-aikaa on enemmän… Koiravajetta paikkaan mm. kouluttamalla agilityä, sekä rotuharrastajille että omassa agilityseurassamme. Ja kyllähän Miksu luonani kyläilee silloin tällöin kun minulla on aikaa lenkkeillä ja puuhailla. Lisäksi aivan liian monena viikonloppuna löydän itseni vanhempieni luota Inkoosta; tallilta, mökiltä, lähimetsistä ja ennen kaikkea kotisohvalta löhöilemästä koirat kainalossa – eihän sitä suinkaan ihmisiä ikävä ole, mutta eläimiä.
(Fanny ja Yra luonnetestin puolustusosissa, kuva: KatiD)
On siis selvää, että perheeni on suurena apuna tässä harrastuksessa ja harrastus monella tapaa yhteinen. Fanny-siskoni toimii koirien leikittäjänä, ja hän on myös itse kouluttanut Yran ja kisannut tämän kanssa sekä TOKO:ssa että agilityssä. Fanny on myös se joka muutettuani pois pitää huolen että koirilla säilyy jonkinlainen kuri, että ne ruokitaan kunnolla, ts. eivät pääse lihomaan eivätkä saa liikaa herkkuja. Vanhempiani en voi kylliksi kiittää kaikesta avusta. Äitiä kaikesta tuesta, ja siitä että aikanaan suostui ostamaan minulle tuon kultakimpaleen – Miksun. Isää varsinkin Miksun ja minun kisauran alussa siitä että jaksoi kuskata meitä kisoihin. Vieläkin enemmän kiitosta isä ansaitsee tästä siksi, että hänhän ei pidä koirista. Tämä ei tosin koske Yraa ja Miksua, ne kun eivät ole vain koiria – ne ovat terriereitä.
***
Rodusta ja kasvatustavoitteista
Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia (katso westien rotumääritelmä), hyväluonteisia westejä, joiden kanssa on ilo elää ja harrastaa. Koiran tärkein tehtävä on tietysti olla perheenjäsen ja ystävä, ja tässä tehtävässä tärkeintä on hyvä luonne ja terveys. Westie ei kuitenkaan ole westie, ilman tyypillistä ulkonäköään. Ulkonäöllisesti tärkeimpinä asioina pidän tasapainoista rakennetta sekä hyvälaatuista, helppohoitoista karvapeitettä.
Koska itse harrastan aktiivisesti koirieni kanssa, tulen kasvatustyössäni painottamaan harrastuksiin sopivaa luonnetta. Rotumääritelmän mukaisen luonteen omaava westie on myös hyvä harrastuskoira. Luonnetta voi mitata esim. luonnetestissä, josta normaali westie selviytyy leikiten. Luonne ja koulutettavuus tulevat esille myös kaikessa “aivojumpassa” mitä ikinä koiralleen keksiikään. Hyvä westie on mielestäni tasapainoinen, sopivan vilkas ja riittävällä taistelutahdolla varustettu ystävällinen ja utelias koira. Kun westie työskentelee, vauhdin ei tarvitse olla päätä huimaava, mutta asenteen täytyy olla kohdallaan. Westien täytyy olla motivoitavissa – tällä en suinkaan tarkoita että westien kuuluisi haluta tehdä juuri kuten omistaja käskee, vaan joka westien elämässä saisi olla koulutuksessa hyödynnettäviä asioita (nami, pallo, vinkuhiiri…) joihin koira suhtautuu palavalla innolla. Ja kun westie oikealla motivoinnilla on saatu tekemään innokkaasti töitä, siitä tulisi löytyä tiettyä periksiantamattomuutta.
Westien tulee olla terrieri – iloinen, itsepäinen ja itsevarma.
